Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neulonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neulonta. Näytä kaikki tekstit

23. tammikuuta 2020

Palmikkopipo

Kävin joku aika sitten k-raudassa ihan muilla asioilla, kun sattumalta löysin sieltä ihanan tekoturkistupsun.
Tupsu huuteli pääsyä palmikkopipon kaveriksi, joten sellainen oli neulottava.


Harmikseni tuli huomattua, että pipo kutittaa melkoisesti. Täyttyneen jotain keksiä pipon sisälle suojaamaan ainakin otsan kohdalta, että pääsee pipo käyttöön.

Pipo on neulottu 7 veljestä langasta, ja ohje pipoon löytyy täältä: Tupsupipo

21. tammikuuta 2020

Neulepuvut lapsille

Neuloin nuorimmaisilleni villapuvut nalle langasta Novitan ohjeen mukaan.

Näiden oli tarkoitus valmistua jo viime talveksi, mutta tuolloin puvut olisivat olleet aivan liian suuret. Niinpä puvut jäivät kesän ajaksi odottamaan valmiiksi pääsyä. 




Vielä kun tulisi talvi kunnolla, että puvut pääsisivät kaapista käyttöönkin.

Ohje pukuun löytyy täältä: Neulottu vauvan pintaneulesetti


25. joulukuuta 2015

Joululahjuksia


Äitini tilasi minulta pukinkonttiin keittiötekstiilejä kahdelle vanhimmalle isosiskolleni. Mummon paikoitellen kuluneet pussilakanat saivat uuden elämän uudessa muodossa.

Ylemmän kuvan settejä lähti kaksi kappaletta uusiin koteihin.

 
 
Siskoni poikaystävälle tein karhusukat ja äidilleni lehmäsukat. Molempiin sukkiin kirjoin kuvat jälkipistoilla. Karhun mallin löysin googlen kuvahaun kautta ja lehmän mallin löysin pinterestistä.


 
 
Mieheni siskot saivat lahjaksi musta-valkoraidalliset kangaskassit. Nämä kassit olen jo aikaisemmin ommellut, mutta esittelyyn asti eivät ole vielä päässeet. 
 
 




4. marraskuuta 2015

Siililapaset

Poikani kaveri oli kysynyt pojaltani tekisinkö hänelle siililapaset. Ja lupasinhan minä tehdä. Kun kaveri tuli seuraavan kerran käymään, annoin hänen valita haluamansa värit ja samalla verrattiin poikien käsiä että tiedän minkä kokoiset pitäisi tehdä.
 
Tällaiset niistä sitten tuli. :)
 
 
Näistä innostuneena rupesin tekemään toisia, mutta ihan pikkuiselle sopivia siilitumppuja. Tuolla ne nyt odottaa keskeneräisten kasassa valmiiksi asti pääsyä.. :D Mutta eipä niillä onneksi minnekkään kiire ole valmistua, kun ei käyttäjääkään ole tiedossa. :)


27. huhtikuuta 2015

Palmikkosukat

Hiukan on ollut taukoa blogiin kirjoittamisessa. Syynä kiire ja etenkin läppärin hajoaminen.Hiukan on saattanut laiskuuskin vaivata.. Valmista olen toki saanut aikaan, mutta tosiaan tuo armas koneeni päätti ottaa ja hajota, en ole tänne päässyt mitään kirjoittelemaan. Toki meillä on toinenkin kone, mutta omaan koneeseen tottuneena muut koneet on "hankalia"..

Mutta asiaan. :)

Pääsin tuossa jokin aika sitten tekemään elämäni ensimmäisiä palmikkosukkia. Oon aina kuvitellu että palmikon neulominen olisi vaikeaa, mutta ihan turhaan. Helppoa kuin mikä, kun osaa tulkita ohjeet oikein. :D





Neuloin nämä tilauksesta, joten omaan sukkakoriin jäi toistaiseksi palmikkosukkien mentävä kolonen. Asialle täytyneen tehdä jotain ja pian. ;)


23. helmikuuta 2015

Villasukat ja pussukat

Laiskaa neulontaa ja keskenräisien valmiiksi asti ompelua.

Olen näitä sukkia neulonut melkoisen hitaalla tahdilla, ensimmäistä paria aloitin neulomaan jo joulun jälkeen mutta jonnekkin se neuleinto kerkes hukkua. Toinen hidastaja on ollut laiskuus päättelyyn. Vaikka eihän näillä sukilla oikeastaan ole kiire ollut kun kaikkia sukkia ei ole neulottu jonkun tietyn jaloille. Ja ne mitkä piti saada käyttöön innostuttikin tekemään aikaisemmat keskeneräiset valmiiksi asti.



Nämä sukkaset päätyivät erikseen kuvattavaksi kosta tyttärellä oli kauhea kiire saada nämä jalkaan. Itki ja kiukutteli vieressä ja ootti että saan nämä pääteltyä ja kuvattua.  Sitten kun neiti nämä sai niin sitten nukuttiinkin jopa villasukat jalassa, voisin veikata että mieleiset oli.



Näistä pussukoista kukalliset ovat odottaneet keskeneräisenä ties kui kauan, sain vihdoinkin otettua itteeni niskasta kiinni ja ommeltua ne pari saumaa jotka näistä puuttui. Pitihän sitä sitten tehdä kaksi muutakin pussukkaa kun vauhtiin taas pääsi.

Pitäisikin käydä kaikki keskeneräiset työt tuolta läpi ja tehdä loppuun asti ennen kuin aloittaa uusia, kohta ei enää muista mitä mistäkin on ollut tulossa kun liian kauan oottaavat tuolla valmistumista. :D

29. joulukuuta 2014

Mörkö lapaset

Tänä jouluna pukinkonttiin päätyi vain yksi itse tehty lahja.

Nämä meni lahjaksi siskolleni, joka joskus kesällä facebookissa linkitti kuvan mörkölapasista ja ilmaisi hyvin selvästi haluavansa sellaiset. :D



Mörkö lapaset, Nalle-lanka
puikot 2.5mm

Ohjeen lapasiin löysin  TÄÄLTÄ

Ihan orjallisesti en ohjetta noudattanut. Ohjeen mukaan lapasiin tulisi peukalokiila, jonka itse jätin pois. "Harjoitus"versiossa (pieleen menneessä) tein kyllä kiilan kanssa, mutta purkuhommiin jouduttua päätin tehdä tutulla ja turvallisella peukalolla nämä lapaset. Tulipahan sentään ekaa kertaa edes kokeiltua peukalokiilan tekoa. :)

27. joulukuuta 2014

Pitkät villasukat ja 2x säärystimet

Tein serkuilleni säärystimet ja serkun lapselle pitkät villasukat. 

Säärystimet 7-veljestä langasta

Säärystimet 7-veljestä langasta

Pääkallosäärystimien pääkallot tein jälkipistoilla.

Ylipolvensukat 7-veljestä langasta

Sukkien pitsikuvio Novita- lehdestä


6. joulukuuta 2014

Lyhytvartiset nappisukat

Aloitin tuossa taistelemaan pitkästä aikaa kirjoneuleen kanssa, ja kun tulin siihen tulokseen että joudun purkamaan monen tunnin työn ja aloittamaan alusta, ajattelin tehdä jotain nopeampaa välissä.

Niinpä syntyi pitkästä aikaa nappisukat.



Hyvää itsenäisyyspäivää!


8. marraskuuta 2014

Ruttusukat

Löysin ihanan sukkamallin ja ohjeen Helemenkerrääjä puikkoviidakossa -blogista, ja heti oli pakko kokeilla tehdä itsellekkin sukat samalla mallilla. :)

Aloitin neulomaan näitä tottumuksen mukaan 3mm puikoilla, mutta varresta tuli liian kovan näköinen, joten vaihdoin  4mm puikkoihin ja tuli huomattavasta pehmoisemmat.



Nämä sukat jäivät odottamaan päättelyä muiden töiden ja kiireiden takia, mutta sain vihdoinkin aikaiseksi tartuttua koukkuun ja tehtyä nämä loppuun asti.

11. lokakuuta 2014

Pääkallolapaset ja pitkät villasukat

Ajattelin harjoitella lisää kirjoneuletta samalla mallilla millä tein aikaisemmatkin lapaset, mutta erivärisenä ja paksummilla puikoilla. Nyt onnistui hieman paremmin, ja kärjestä tuli siistimpi kun en tehnyt kirjoneuletta loppuun asti.

Tein myös toiset pitkävartiset villasukat aikaisempien kaveriksi. Mukavahan näitä on tehdä, vielä kun osaisi käyttää niitä jossain.. :D



4. lokakuuta 2014

Pitkät villasukat

Kirjavasti musta-harmaata. Tarkoitukseni oli tehdä nämä sukat värikkäästä raitalangasta, mutta päätinkin tuhlata ensin noita aloitettuja keriä pois kun niitä on alkanut tuonne jokunen kertymään. 




Lankakori Sekaisin- blogissa olisi arvonta käynnissä, ihanien palkintojen kera! 
Arvonta läytyy TÄÄLTÄ, kannattaa käydä kurkkaamassa! :)

21. syyskuuta 2014

Pipo ja pääkallolapaset

Ohhoh, harvinaisen lyhyellä aikavälillä näinkin "monta" postausta. No, kohta hiljenee kun ei ole yhtään alotettua työtä odottamassa valmistumista. Tai no, koulussa tekemäni hame odottaa viimeistelyä, mutta se valmistuu sitten ajallaan ilman kiirettä.

Ajattelin palauttaa mieleeni kirjoneuleen hankaluuden tällaisella melko yksinkertaisella mallilla. Harjoitusta vielä vaatii (paljon) että saa kuviosta tasaisen, mutta toista lapasta tehdessä alkoi hieman siistimpää tulemaan. Nyt vaan urakalla harjoittelemaan niin ei tarvitse tyytyä aina tavallisiin neuleisiin..

Mallikuvio lapasiin löytyi TÄÄLTÄ :)



Sain viime jouluna aivan ihanan väristä lankaa, mutta en aikaisemmin keksinyt mitä voisin siitä tehdä. Kaulaliinaa mietin, mutta en ole tähän päivään mennessä oppinut pitämään mitään paksua huivia. Päädyin sitten tekemään pipon, se tulee ainakin tarpeeseen. Vuorilliset lapaset voisin tälle kaveriksi tehdä samasta langasta, olisipan sitten kovemmille pakkasille käsille lämmintä.




20. syyskuuta 2014

Pöllösukkia

Pitkästä aikaa pöllösukkia.






Ja miesten perussukat.


Kuvaamisen suhteen olen ollut (taas) aika laiska ja "liian kiireinen" kun nämäkin joutuivat kuvaamista hetkisen odottamaan. 

15. syyskuuta 2014

Siililapaset

Siilejä syksyyn. Näiden tekemisen aloitin jo kesällä, mutta viimeistelyä saivat odottaa muiden töiden takia jonkun tovin. Nyt ne sitten odottavat käyttäjiään tuolla muiden valmiiden neuleiden seassa.


Näiden neulomiseen ei kyllästy. Lankojakin on tullut jokunen kerä haalittua ihan vaan siililapasia varten. Kaikki kun neuloo niin johan on siili armeija kasassa. :D



20. elokuuta 2014

Villasukkia

Vihdoinkin sain kuvattua nämä sukat, ja voin siirtää ne pois "kuvausjonosta" muiden valmistuneiden joukkoon.



Näitä olikin mukava neuloa kun mittari näytti melkoisen lämpimiä lukemia, mutta ompahan varauduttu talvea varten ajoissa. :D 

19. kesäkuuta 2014

Villasukat

Tähän aikaan kesästä pitäisi ommella mekkoja, mutta viileät ja sateiset kelit houkuttaa kummasti neulomaan. Hyvin huomaa että ei ole tullut neulottua ihan vähään aikaan, kun on unohtunut minkä verran tarvitsee silmukoita naisten sukkiin kun nalle langasta neuloo. No, itselle tarkoitetuista sukista tulikin 34 koon jalkaan sopivat, silmukka määrä oli oikea, mutta tarkoitettu 7-veljestä langalle. :D


Ihana malli tämä rikottu helmineule. Tuolla odottaisikin yksi ihanan värinen lanka, joista voisi tehdä itselle uudet, mielellään sopivan kokoiset sukat. ;)

9. maaliskuuta 2014

Ranteenlämmittimet

Nyt ei vilukissan ranteet jäädy vaikka hihat pääsiskin nousemaan. Näistä tuli aika herkulliset, minttu-suklaat. :)


Tulis jo kesä niin olis tuota luonnonvaloa enemmän, ärsyttää kun värien oikeaa sävyä ei saa saalistettua kuvaan näin illasta ilman kunnon valoa..

27. helmikuuta 2014

Siililapaset

Nyt olisi viimeistelty ja postitusta vaille nämä lapaset. Pääsee siilit uuteen kotiin. :)


Vähän arvelutti tuo valkoinen väri lapsen lapasissa, mutta lapasten saaja valitsi itse värin, joten tottakai minä valkoiset teen jos niin toivotaan. :)

26. helmikuuta 2014

Pöllösukat

Pääsi taas tekemään pöllösukat, tällä kertaa siskon tytölle. Alkaa pikkuhiljaa tulla tuo pöllö ulkomuistista :D 


Tulossa on myös samaan paikkaan menevät siililapaset, mutta ne odottavat tuolla vielä viimeistelyä.