Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nappisukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nappisukat. Näytä kaikki tekstit

27. huhtikuuta 2015

Palmikkosukat

Hiukan on ollut taukoa blogiin kirjoittamisessa. Syynä kiire ja etenkin läppärin hajoaminen.Hiukan on saattanut laiskuuskin vaivata.. Valmista olen toki saanut aikaan, mutta tosiaan tuo armas koneeni päätti ottaa ja hajota, en ole tänne päässyt mitään kirjoittelemaan. Toki meillä on toinenkin kone, mutta omaan koneeseen tottuneena muut koneet on "hankalia"..

Mutta asiaan. :)

Pääsin tuossa jokin aika sitten tekemään elämäni ensimmäisiä palmikkosukkia. Oon aina kuvitellu että palmikon neulominen olisi vaikeaa, mutta ihan turhaan. Helppoa kuin mikä, kun osaa tulkita ohjeet oikein. :D





Neuloin nämä tilauksesta, joten omaan sukkakoriin jäi toistaiseksi palmikkosukkien mentävä kolonen. Asialle täytyneen tehdä jotain ja pian. ;)


6. joulukuuta 2014

Lyhytvartiset nappisukat

Aloitin tuossa taistelemaan pitkästä aikaa kirjoneuleen kanssa, ja kun tulin siihen tulokseen että joudun purkamaan monen tunnin työn ja aloittamaan alusta, ajattelin tehdä jotain nopeampaa välissä.

Niinpä syntyi pitkästä aikaa nappisukat.



Hyvää itsenäisyyspäivää!