Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pussukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pussukat. Näytä kaikki tekstit

8. lokakuuta 2015

Nahkalaukut

Tein nämä laukut (tai mitkä lie käsivarsipussukat :D ) työssäoppimispaikalla.
Laukuissa on käytetty sekä tekonahkaa, että aitoa nahkaa. Malli on omasta mielestä hiukan hassu laukuksi, kosmetiikka tms. pussukkana voisi olla kätevämpi.
Itse en ainakaan tällaista osaisi kantaa, hukkaisin vain kokoajan kun ei ole hihnaa josta saa olalle tai käsivarteen roikkumaan. :D
 




Nahka on kyllä ihana materiaali ulkonäkönsä vuoksi, mutta voi piru että se osaa olla toisinaan raivostuttavaa ommeltavaa :D Toiset nahat venyi ommellessa, ja toiset ei halunnut kulkea paininjalan alla. Teflonpaininjalka olisi varmaan ollut aika kova sana ommellessa. :D

21. elokuuta 2015

Pussukoita

Nonni, kesäloma ois lomailtu. Itseasiassa arkinen aherrus alkoi jo kaksi viikko sitten työssäoppimisen merkeissä, mutta blogin "kesäloma" vaan on venynyt. Blogillehhan en ollut lomaa suunnitellut, mutta toisenkin koneen hajotua ei ole huvittanut juurikaan koneella enää istua.. (Nyt on kyllä anopin kone onneksi lainassa, toivottavasti tämä ei hajoa.. :D ) 

Käsitöitä toki on tullut lomaillessakin tehtyä, joten laittelen niitä nyt pikkuhiljaa tänne esille. 

Tämän meikipussin tein siskolleni, Michael Jackson -fanille, aikaisemmin tehdyn liian pienen pussukan tilalle. Kuva on tulostettu siirtokuvapaperille, josta tuli omaan makuun turhan "tönkkö" käsiteltävä. Kuva hiukan kärsi pussukkaa tehdessä, mutta ei tuo tainnut saajaa haitata. :)






Anopilleni tein pöllö pussukan, jota varten hän antoi jo kauan sitten kukkaronkehykset. No parempi myöhään kun ei milloinkaan. :D Ja kuten kehyksistä huomaa, asiaan kuuluvat pihdit ei olisi ollut pahitteeksi. :D



Ja nää on näitä perus pussukoita, joita on välillä kiva tehdä jos muut hommat tökkii tai ei muutakaan tekemistä keksi.. 





23. helmikuuta 2015

Villasukat ja pussukat

Laiskaa neulontaa ja keskenräisien valmiiksi asti ompelua.

Olen näitä sukkia neulonut melkoisen hitaalla tahdilla, ensimmäistä paria aloitin neulomaan jo joulun jälkeen mutta jonnekkin se neuleinto kerkes hukkua. Toinen hidastaja on ollut laiskuus päättelyyn. Vaikka eihän näillä sukilla oikeastaan ole kiire ollut kun kaikkia sukkia ei ole neulottu jonkun tietyn jaloille. Ja ne mitkä piti saada käyttöön innostuttikin tekemään aikaisemmat keskeneräiset valmiiksi asti.



Nämä sukkaset päätyivät erikseen kuvattavaksi kosta tyttärellä oli kauhea kiire saada nämä jalkaan. Itki ja kiukutteli vieressä ja ootti että saan nämä pääteltyä ja kuvattua.  Sitten kun neiti nämä sai niin sitten nukuttiinkin jopa villasukat jalassa, voisin veikata että mieleiset oli.



Näistä pussukoista kukalliset ovat odottaneet keskeneräisenä ties kui kauan, sain vihdoinkin otettua itteeni niskasta kiinni ja ommeltua ne pari saumaa jotka näistä puuttui. Pitihän sitä sitten tehdä kaksi muutakin pussukkaa kun vauhtiin taas pääsi.

Pitäisikin käydä kaikki keskeneräiset työt tuolta läpi ja tehdä loppuun asti ennen kuin aloittaa uusia, kohta ei enää muista mitä mistäkin on ollut tulossa kun liian kauan oottaavat tuolla valmistumista. :D

12. tammikuuta 2014

Pussukka ja unimaski

Välillä vähän ommeltua.



On tuo neuloosi nyt vaivannu niin on ompeleminen jäänyt vähemmälle.
No, kohta pääsee puuduttamaan takapuolta ihan urakalla ompelukoneen ääressä, vähän työläämmän rojektin parissa... :)

1. joulukuuta 2013

Pitkät villasukat ja vähän muutakin..

Nyt olisi ensimmäinen joululahja valmiina, ja huoletta voin tänne sen jo laittaa kun tämä lahja on saajalle jo tiedossa. Aika tylsää, mutta tietääpähän että on sopiva ja mieleinen kun on sovittamaan päässyt. :)
Nämä sukat saa lahjaksi tytön sylikummi.
Onneksi oli mies kuvaamassa sukkia, kun itse on aika hankala kuvata tuolla isolla ja painavalla kameralla.


Sukkamalli :)
Liljakin halusi päästä kokeilemaan sukkia ja sukkamallina olemista. :)


Olin pikkuisissa pikkujouluissa, jonne jokainen toi jonkun pikkuisen lahjan. Minä tapani mukaan jätin lahjan hankkimisen viimetinkaan, niimpä ompelin pikkujouluaamuna pienen pöllö avainpussukan. Sisälle sujautin vielä joskus aikaisemmin tehdyn kukkaheijastimen. Sitten vaan pakettiin ja lahja on valmis. :)




Itsellekkin on ehkä tällainen joskus tehtävä :)


Seuraava ei ole kokonaan minun tekemäni: Kännykkäpussi Santerille. Tämä ommeltiin esikoisen kanssa yhdessä. Minä tein hankalimmat kohdat, ja Santeri sai itse tehdä muuten. Vähän oli pettynyt kun ei kauheasti ollut ommeltavaa, vaan olisi halunnut ommella lisää. On se hyvä että haluaa ommella, eikä ajattele että ompelu on tyttöjen hommaa. :)





27. lokakuuta 2013

Pussukka ja villasukkia


Yhtenä aamuna näkymä ulos oli tällainen. Talvi ei yllättänyt autoilijaa,vaan talvi yllätti sukkapuikkoilijan. Tuli siis tarve ruveta neulomaan lapsukaisille villasukkia, koska kummasti nuo pienet jalat on kesän aikana päässyt venähtämään.. No mikäs siinä, lapasia kun alkaa olemaan yli tarpeiden niin voi huoletta tehdä välillä jotain muuta..




Lumet kyllä suli ja syksy tuli takaisin, mutta hyvänä muistutuksena tuli tuo pikkutalvi, että sieltä se talvi oikesti tekee tuloaan.. Kerkeääpähän varautumaan pakkasiin. :)

On tullut tehtyä myös aijemmin valmistuneelle vaaleanpunaiselle pussukalle kaveri vihreästä keinonahasta, ja tuloillaan olisi vielä yksi samanlainen vaaleanpunaisena. Saapipahan joku vaikka lahjaksi, itsellä kun ei ole käyttöä monelle samanlaiselle :)






7. lokakuuta 2013

Ompelu vs. neulonta

Tulipas pitkästä aikaa hurjasteltua ompelukoneella, ja koitettua jotain pientä saada aikaseks ettei ihan pääse taidot ruostumaa. ;) On tuo sohvannurkka ja sukkapuikot vetäny puoleensa aikalailla viimeaikoina..

Meikkipussi keinonahasta

Patalappuja

Tyllihame 2-kerrosta
Tyllihameen tein jo joku aika sitten, mutta nyt vasta sain aikaseksi tämän tänne laittaa.. Tein tämän tyllin aijjemmin ommellulle vaaleanpunaiselle kellomekolle, tosin yhtä kerrosta aijjottua "hoikempana". Tarkoitus oli tehdä 3-kerroksinen hame, mutta olis siinä ollu ehkä se 1 kerros liikaa..

Ja sitten näitä koukuttavia lapasia..

Aikuisten siililapaset ja pikkuihmisen siilitumput



Nämä on vaan niin mukavan nopeita tehä. :D


20. heinäkuuta 2013

Kasseja ja pussukoita

Välillä vähän muutakin kuin vaatteita.. Muutamia pussukoita ja kasseja, johonkinhan nuita kankaita pitää tuhlata uusien tieltä ;)








8. heinäkuuta 2013

Kirottu pikku pussukka..

Tänään ei oo oikein ompeleminen meinannu onnistua, ei sitten millään.. Miten vaikeeta voi olla ommella yks pieni pussukka? :o Ilmeisesti aika vaikeaa, ainakin välillä. Tänään oon saanu purkaa ja ommella moneen otteeseen yhen ja saman pussukan, ja lopputuloksena oli ei-niin-onnistunut tuotos.. No, kangas on sentään söpöä, joten kelvatkoon.. Tuo minun taviskone on vissiin mustasukkanen kun se on jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta jospa se rupee olemaan yhteistyön halunen kun tarviin sitä nyt enemmän vetoketjupaininjalkoineen. :D
Mutta tässäpäs olisi tämän päivän harmaiden hiuksien aiheuttaja:



13. toukokuuta 2013

Siililapasia

Nyt olis taas muutamat siililapaset tehtynä, ja vihdoin jopa kuvattuna :p Jospa sitä nyt vois tehä kesäisempiä hommia..

 Uudet perheenjäsenet

Koko siiliperhe

Monet siilit on jäänyt kuvaamatta, ja monille on löytynyt jo uusi koti. Saattaishan nuita jo aikamoinen pino olla jos yksistäkään en olisi luopunut ;D On ne vaan niin söpöjä ihan vaan vaikka koristeena pitää :D

Innostuin ompelemaan pikku pussukoita, joita tuli myytyä muutamia kirppistapahtumassa jossa käytiin siskon kanssa myymässä ylimäärästä "roinaa".. Jos olisin arvannu että niitä menee enemmän kaupaksi kun mitä kuvittelin, olisin kuvannut ne ennen kirppikselle vientiä, enkä olis jättänyt kuvaamista liian myöhäseks :s Ärsyttää kun tykkään ottaa kuvan aina muistoks kaikesta mitä oon tehny, niin nyt en oo saanu kaikkia kuvaan :s Tästä lähtien kuvaan kaiken vaikka keskeneräsenä :D 

pussukka
Osa pussukoista


Ainiin, sain muuten tehtäväksi ommella kolme kellomekkoa, ihanaa kun minun ompelutaitoihin luotetaan! :)



1. helmikuuta 2013

Kankaita odotellessa...

Ihan tyhmää, tilasin jo ajat sitten itselleni uusia kankaita, ja tänään ne vasta lähti  tulemaan tänne päin.. :o Piti perua osa kankaista kun niitä ei ollu saatavilla, että saisin edes osan niistä joskus itelleni.  No, parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Kankaita ootellessa oon tehny meikkipusseja ja neulonut 29.1 syntyneelle (tulevalle kummityttöselleni <3 ) tossut ja siililapaset.




Seuraavana isompana työnä olisi tehdä siskolleni mekko maaliskuussa vietettäviin (jonkunkenelie) häihin. Tuo vähän haastetta ommella tyköistuva mekko toiselle ihmiselle, kun aijjemmin on tullut ommeltua vain itselleni.. Onneks sisko asuu sen verran lähellä, että on mahdollista tulla sovittamaan tarvittaessa useampaan otteeseen :)