14. lokakuuta 2015

Lepakkotyyny ja huovutetut alpakat

Työssäoppiessa tehtyjä.
 
Nyt olisi työssäoppiminen opittu. Tämä viikko lomailua ja sitten alkaa taas aherrus koulunpenkissä. Kaksi kuukautta meni ihan uskomattoman nopeasti, pitempäänkin olisin viihtynyt!
 
Tässä olisi viimeisiä töitä työssäoppimisajalta. Näiden lisäksi olisi vielä esiteltävänä työssäoppimisjakson näyttötyö, mutta siitä sitten myöhemmin. :)

 


Nämä alpakat on valmistettu Lumotarhan tilauksesta, huovuttamalla heidän omien alpakoidensa villasta. Näitä alpakoita syntyi toki enemmänkin, mutta itse pääsin tekemään niistä nämä kaksi. :)

Kuvat näistä pikkuotuksista nappasin kurjalla puhelimen kameralla, joten laatu on taaskin sen mukaista.


8. lokakuuta 2015

Nahkalaukut

Tein nämä laukut (tai mitkä lie käsivarsipussukat :D ) työssäoppimispaikalla.
Laukuissa on käytetty sekä tekonahkaa, että aitoa nahkaa. Malli on omasta mielestä hiukan hassu laukuksi, kosmetiikka tms. pussukkana voisi olla kätevämpi.
Itse en ainakaan tällaista osaisi kantaa, hukkaisin vain kokoajan kun ei ole hihnaa josta saa olalle tai käsivarteen roikkumaan. :D
 




Nahka on kyllä ihana materiaali ulkonäkönsä vuoksi, mutta voi piru että se osaa olla toisinaan raivostuttavaa ommeltavaa :D Toiset nahat venyi ommellessa, ja toiset ei halunnut kulkea paininjalan alla. Teflonpaininjalka olisi varmaan ollut aika kova sana ommellessa. :D

3. lokakuuta 2015

Kirsikka kellomekko

Noniin, saimpas tämän kuvattua vihdoinkin..
Tein tämän mekon samalla kaavalla kuin aikaisemmankin mekon. Tai oikeastaan yläosan tein samalla kaavalla, helmaanhan ei erillisiä kaavoja tarvitsekkaan.

 


 
Vielä tuolla olisi kaksi kesällä ommeltua mekkoa kuvausta vailla. Sitä kun ei saa kuvattua heti kun jotain valmistuu niin tuppaa kuvaaminen aina "unohtumaan". :D

29. syyskuuta 2015

Hupparit itselle ja pojalle

Löysin Kangaskapinan verkkokaupasta pääkallocollegea, josta oli aivan pakko saada itselleni huppari. Tilasin kangasta samalla myös pojankin hupparia varten.
 
Oman hupparini tein samoilla kaavoilla kuin aikaisemmankin hupparin. Pääntien resorin jätin pois ja huppua muokkasin hiukan pienemmäksi. (Ja vuorittaminen ei tullut kuuloonkaan, kangas on niin ihanan pehmoinen nurjalta.) Pojan hupparin kaavat piirsin vanhasta pieneksi jääneestä hupparista, hihoihin ja paidan helmaan pituutta lisäämällä.
 


 
Tytärkin tilasi itselleen hupparin. Kankaat jo tuolla odottaisikin, kaavat vain puuttuvat.





28. syyskuuta 2015

Kukkaro

Aikaisemman pöllö(harjoitus)kukkaron jälkeen tein toisen kukkaron. Ja tämä pääsee ehdottomasti käyttöön.
 
Kukkaron päälinen on paksua puuvillaa kovikehuovalla tuettuna, ja sisusta on ommeltu työvaatekankaasta, joka oli jäänyt yli pojan työpuvun jäliltä.
Hiukan teki tiukkaa ommella tikkauksia kukkaron ympäri, kun kerroksia oli niin paksulti eikä kukkaro meinannut mahtua edes paininjalan alle. Kyllä olisi kotiompelukoneeni päässyt ompelukoneiden taivaaseen jos olisin sillä yrittänyt tätä ommella. :D
 
Onnistuin saamaan magneettilukkoa paikoilleen laittaessa puuvillaan melkoisen langanvedon aikaiseksi, joten joudun korjaamaan sitä mustalla kangas tussilla. Oikean sävyistä sinistähän minulta ei tietenkään löytynyt, mutta ei tuo musta rantu käytössä niin selkeästi näy kuin mitä se valkoisenaan loistava langanveto olisi näkynyt.


 
 
Muutaman vuoden olen tuota kangasta jo haudutellut kaapissa, ja vihdoin sain sen johonkin käyttöön. Aloitin joskus pari (?) vuotta sitten laukun teon tuosta kankaasta. Sain jopa osat siihen leikattua, mutta kumma kyllä ei se ole vieläkään laukun muotoon muuttunut vaikka kuinka olen odottanut... :D
Jospa se vielä joskus laukuksi asti pääsisi, pitäisihän sitä tuolle kukkarolle olla oma laukkunsa. ;)


27. syyskuuta 2015

Pöllökukkaro


Törmäsin fb:n Ompeluelämää ryhmässä itsetehtyyn kukkaroon, ja pitihän sitä itsekkin päästä kokeilemaan kukkaron tekoa.

Ohjeet löytyvät täältä.



 

Koska tämä oli vain harjoitusversio, en jaksanut panostaa ompelujälkeen. Varsinkin kun huomasin että tuo lila puuvilla venyi ommellessa. Seuraavaan kukkaroon pitää valita hiukan paremmat materiaalit.

19. syyskuuta 2015

Sonninpoikanen

Työssäoppiessa tehty.
 
Alun perin tästä oli tarkoitus tulla lehmä, mutta koska en löytänyt sopivan väristä materiaalia utareisiin, enkä saanut sarvia onnistumaan, lehmä muokkautuikin sonnin poikaseksi.
 
Tein tätä söpöläistä niin innoissani, että unohdin ihan kokonaan kiinnittää tuotteisiin kuuluvan Elävä tuote -lapun. :D 


 

Pehmojen tekeminen on mukavaa, mutta kokonsa puolesta hiukan haastavaa ja hidasta. Ainakin minun sorminäppäryydelle. :D