25. marraskuuta 2013

Villasukkia

On tullut viimeaikoina hamstrattua lankoja ihan jokunen kerä, joten oon nyt yrittänyt niitä tuolta kulutella vähemmäksi, tällä kertaa villasukkien muodossa. Mahtuu sitten ostella uusia keriä tilalle ;)
Enhän minä uusia lankoja edes tarviis, mutta kun kokoajan löytyy uusia ihanan värisiä lankoja, tai sattuu olemaan joku tarjous, ei silloin vaan voi olla ostamatta.. :D Myöhemmin kuitenkin juuri sille langalle jonka on jättäny kaupanhyllylle tulisi tarvetta...




Seuraavaksi jos keskittyisi joululahjojen väkertelyyn, niin kerkeää tekemään ajoissa pakettiin :)

16. marraskuuta 2013

Pikkupunainen

Lainasin kirjastosta Kuuluisat Vintagemekot kirjan, josta halusin kokeilla tehdä Marilyn mekon. Kaavoja katsellessani ajattelin että noinkin yksinkertaiseen mekkoon tuskin tarvitsee tehdä sovitusmekkoa, mutta sitähän se juuri olisi kaivannut. Malli ei ollut todellakaan minulle sopiva, vaan jouduin korjaamaan istuvuutta vyötärökaitaleen kohdalta, jonka seurauksena mekon etuosaan tuli ruma sauma ja vetoketjun laittoon ei jäänyt enää saumavaroja. Onneksi minulta löytyi sopivan kokoinen strassikoriste joka riitti peittämään ylimäräisen sauman, ja taakse päädyin laittamaan mustan pitsivetoketjun joka ei saumavaroja tarvitse. Kauan pyörittelin punaisen ja mustan vetoketjun välillä kumman laittaisin, mutta koska vetoketju tulee erottumaan väristä huolimatta, laitoin mekkoon mustan vetoketjun, olkoot sitten kunnolla silmiinpistävänä yksityiskohtana.
Jospas tätä välttäisi yksissä pikkujouluissa käyttää :)





Viimeisen kuvan otin salamavalon kanssa, niin erottuu tuo pitsivetoketju paremmin. :)

11. marraskuuta 2013

Pitkät villasukat

Halusin itselleni pitkät villasukat, joten olihan sellaiset sitten tehtävä. Mutta koska ensimmäisistä sukista tuli nilkoista hiukan liian väljät, tein vielä toisetkin ja hieman pienempänä. Molemmista kuitenkin tuli hieman liian pitkät omaan jalkaan, joten on varmaan tehtävä vielä yhdet, jospa se kolmas kerta toden sanoo ;)