23. helmikuuta 2015

Villasukat ja pussukat

Laiskaa neulontaa ja keskenräisien valmiiksi asti ompelua.

Olen näitä sukkia neulonut melkoisen hitaalla tahdilla, ensimmäistä paria aloitin neulomaan jo joulun jälkeen mutta jonnekkin se neuleinto kerkes hukkua. Toinen hidastaja on ollut laiskuus päättelyyn. Vaikka eihän näillä sukilla oikeastaan ole kiire ollut kun kaikkia sukkia ei ole neulottu jonkun tietyn jaloille. Ja ne mitkä piti saada käyttöön innostuttikin tekemään aikaisemmat keskeneräiset valmiiksi asti.



Nämä sukkaset päätyivät erikseen kuvattavaksi kosta tyttärellä oli kauhea kiire saada nämä jalkaan. Itki ja kiukutteli vieressä ja ootti että saan nämä pääteltyä ja kuvattua.  Sitten kun neiti nämä sai niin sitten nukuttiinkin jopa villasukat jalassa, voisin veikata että mieleiset oli.



Näistä pussukoista kukalliset ovat odottaneet keskeneräisenä ties kui kauan, sain vihdoinkin otettua itteeni niskasta kiinni ja ommeltua ne pari saumaa jotka näistä puuttui. Pitihän sitä sitten tehdä kaksi muutakin pussukkaa kun vauhtiin taas pääsi.

Pitäisikin käydä kaikki keskeneräiset työt tuolta läpi ja tehdä loppuun asti ennen kuin aloittaa uusia, kohta ei enää muista mitä mistäkin on ollut tulossa kun liian kauan oottaavat tuolla valmistumista. :D

21. helmikuuta 2015

Pikkuneidin synttärimekko

Tein 3-vuotiaalle pikku murulle synttärimekon. :) Kaavana Mekkotehtaan Orelma.



Pitääkin jokunen mekko tehdä kaapin kätköihin kesää odottamaan, kun tyttö on niitä vihdoinkin oppinut käyttämään. :)

20. helmikuuta 2015

Muotoilutekniikan harjoitus - juhlapuku

Tämä on odottanut tänne pääsyä jo todella pitkään..

Tämän tein koulussa jo syksyllä, mutta kuvien otto ei vain ole onnistunut. Minne lie kadonnut valokuvauksen kurssilla saatu oppi kun ei kuvat onnistu. Tai oikeastaan voisi miettiä minne on kadonnut kärsivällisyys säätää kameraa kuvaamista varten. :D

No kuitenkin.. Syksy teemalla lähdin muotoilemaan asua nuken päälle. Vaikka alussa syksy olikin nättiä ja värikästä aikaa, päätyi teemaksi mieltä madaltava pimeä syksy, joka tuntui liian pitkältä aina lumien tuloon asti.

Aluksi oli tarkoitus että tekisin asusta sellaisen jonka voisi valmistaa käyttöön, mutta väärän kokoinen nukke ja hankala muoto sai luopumaan ajatuksesta.
Hameen kuitenkin ompelin niin että voin sen käyttöön ottaa.






Hameen alle ompelin lyhyen ja napakan trikoopötkylän alushameeksi. Lähempää tutkiskelua hame ei kestä, mutta minun menoissa se välttää kyllä. :)

8. helmikuuta 2015

Juhlapukukilpailu

Kangaskapinan blogiyhteistyönä järjestämä juhlapukukilpailu. 

Pääsin osallistumaan Kangaskapinan järjestämään juhlapukukilpailuun. Kankaat kilpailutyöhön tarjosi Kangaskapina, ja kankaat sai valita Kangaskapinan juhlakankaat -kategoriasta. 

Itse valitsin kankaiksi mustaa ja valkoista satiinia ja mustaa tylliä.

Kun sain tietää kilpailusta, tiesin jo ennen hakemuksen jättämistä minkälaisen mekon tekisin jos kilpailuun mukaan pääsisin. 

Vaikka naimisissa jo olenkin, halusin tehdä itselleni 50's tyylisen häämekon. 
Kaavat mekon yläosaan kuosittelin omien mittojen mukaan tehdystä puvun peruskaavasta. 




Mekossa on irrotettava vyö, johon takana oleva rusetti ja nauhat on ommeltu kiinni. Alunperin oli tarkoitus että rusetti ja nauhat olisivat irrotettavissa, mutta ne jäivät painonsa takia roikkumaan niin rumasti että jouduin kiinnittämään ne vyöhön. Laitoin vyöhön kiinnitykseksi hakaset, jotka jäävät piiloon edessä olevan kukan alle.


Helmaa kohottamaan ompelin tyllialushameen, mutta eihän viisi metriä tylliä riittänyt nostamaan painavaa (kauttaaltaan vuoritettua) helmaa. Ompelin siis kaveriksi yksi -vanteisen alushameen.








Ihme kyllä, mekon teosta selvisin ongelmitta ja ajallaan, vaikka hidasteitakin mahtui matkanvarrelle. :)

Miehelle kiitos kuvaamisesta!

Muiden kilpailijoiden työt ja äänestyksen löydät TÄÄLTÄ