20. tammikuuta 2015

Tunika

Pääsin tekemään koulussa välityönä asiakastyön. Asiakkaana toimi meidän opo, ihan tuntemattomalle en ehkä olisi vielä uskaltautunut lähteä vaatetta tilauksesta tekemään. :)

Tunika on tehty vanhasta patjanpäällisestä, joka löytyi asiakkaalta itseltään. Koska kangas oli osittain haurastunut, päädyttiin opettajan kanssa siihen lopputulokseen että tunika olisi viisasta vuorittaa kokonaan pelkän yläosan sijaan.

Kaavana käytin valmista peruskaavaa, jota muokkasin ja kuosittelin sopivaksi.
Asiakkaalla oli selkeät toiveet kaula-aukon koosta ja muodosta, mutta muuten sain melkoisen vapaat kädet suunnittelulle.



Asiakas on tyytyväinen, joten niin olen minäkin. :) Palautteen kuuleminen on aina jännittävää.

Kangaskapinan juhlapukukilpailu

Kangaskapina järjestää blogiyhteistyönä juhlapukukilpailun.

Ajattelin kokeilla mukaan pääsyä, ja positiivisesti yllätyin kun tuli ilmoitus että minut on valittu mukaan kilpailuun. :)

Lisätietoja löytyy Kangaskapinan sivuilta kangaskapina.fi

Kankaat tulivat eilen ja tältä ne näyttävät. Mustaa ja valkoista satiinia ja mustaa tylliä.


Kovasti jo tekisi mieli käydä saksien kanssa kankaiden kimppuun, mutta jospa malttaisi vielä pari päivää niin pääsisi koulussa levittelemään kankaat isommalle pöydälle saksittavaksi. :)